Meneillään olevat hankkeet:
Hanke on kolmivuotinen (2008-2010) ja sen tavoitteena on kaksikielisen (ketšuankielisen) opetuksen laadun, opetusmateriaalien sekä koulurakennusten infrastruktuurien parantaminen Ecuadorin keskeisellä ylänköalueella sijaitsevissa kyläkouluissa. Hankkeella pyritään vaikuttamaan opetuksen ja opetusmateriaalien heikkoon laatuun, vakiintuneen opetusjärjestelmän puuttumiseen, infrastruktuurien rappeutumiseen ja vähäiseen osallistumisasteeseen. Hankkeen keskeisen kohderyhmän (yhteensä 8 437 henkilöä) muodostavat opettajat, vanhemmat ja oppilaat kaksikielisissä kyläyhteisöissä ja kouluissa Chimborazon and Tungurahuan provinssien maaseutuyhteisöissä. Suomen lasten ja nuorten säätiö toteuttaa hanketta yhdessä paikallisen kumppanijärjestönsä Fundación Esquelin kanssa. Hanke saa Suomen ulkoasiainministeriön myöntämää hanketukea.
Hanke on kolmivuotinen (2009-2011) ja sen tavoitteena on edistää nuorten työllistymistä ja parantaa opetuksen laatua ja muita palveluja maaseutuyhteisöissä toimittamalla kouluihin aurinkopaneeleja ja tietokoneita. Koulut sijaitsevat vuoristoseuduilla sähköverkon ulottumattomissa. Hankkeen kautta pyritään vaikuttamaan äärimmäiseen köyhyyteen, työttömyyteen ja korkeaan lukutaidottomuusasteeseen Ecuadorin maaseutuyhteisöissä. Hanke kohdistuu 150 maaseutukouluun ja kaksikielisen opetuksen keskukseen Chimborazon, Tungurahuan ja Bolivarin provinsseissa. Välillisesti hanke tulee hyödyttämään 358 448 ihmistä. Suoraan hanke edesauttaa 120 nuoren työllistymistä kouluttamalla heidät aurinkopaneelien asennus- ja huoltotöihin. Suomen lasten ja nuorten säätiö toteuttaa hanketta yhdessä Fundación Esquelin, paikallisen kumppanijärjestönsä, kanssa. Hanke saa Suomen ulkoasiainministeriön myöntämää hanketukea.
Kaksivuotinen (2007-2009) hanke pyrkii vaikuttamaan köyhyyden ja työttömyyden korkeaan esiintymisasteeseen työllistämällä huono-osaisia ja syrjäytymisvaarassa olevia nuoria työllistämiskoulutuksen ja työsijoituksen avulla. Hankkeen keskeisenä kohderyhmänä on 200 työtöntä ja huono-osaista 18-21 -vuotiasta nuorta La Guajiran ja Toliman hallinnollisilla alueilla Kolumbiassa. Suomen lasten ja nuorten säätiö toteuttaa hanketta yhdessä paikallisen kumppanijärjestönsä, Fundación Empresarios por la Educación (ExE), kanssa. Hanke saa Suomen ulkoasiainministeriön myöntämää hanketukea.
Kolmivuotinen (2009-2011) hanke pyrkii työllistämään huono-osaisia nuoria työllistämiskoulutuksen avulla sekä kehittämään edelleen EFE Marocin koulutusohjelmaa. Tavoitteena on vaikuttaa edistävästi nuorten pitkäaikaiseen työllistymiseen. Hankkeen kohderyhmänä on 800 työtöntä ja huono-osaista 16-25 -vuotiasta nuorta, joista vähintään puolet naisia, Casablancan and Rabatin köyhillä kaupunkialueilla. Suomen lasten ja nuorten säätiö toteuttaa hanketta yhdessä paikallisen kumppanijärjestönsä, Foundation Marocaine de l’Education pour l’Emploi (EFE Maroc), kanssa. Hanke saa Suomen ulkoasiainministeriön myöntämää hanketukea.
Kaksivuotisen (2009-2010) hankkeen tavoitteena on vaikuttaa äärimmäiseen köyhyyteen, nuorten korkeaan työttömyysasteeseen ja alityöllisyyteen sekä nuorten tietotaidon puutteeseen työllistymisen suhteen. Hankkeessa pyritään saattamaan työttömiä ja alityöllistettyjä nuoria CIRDin työllistämiskoulutusohjelman piiriin sekä tukemaan heidän työllistymistään. Kohderyhmänä on 700 18-29 -vuotiasta työtöntä ja alityöllistettyä nuorta suur-Asunciónin, Ñeembucún ja Pilarin alueilla. Suomen lasten ja nuorten säätiö toteuttaa hanketta yhdessä paikallisen kumppanijärjestönsä, Fundación Comunitaria Centro de Información y Recursos para el Desarrollo (CIRD), kanssa. Hanke saa Suomen ulkoasiainministeriön myöntämää hanketukea.
Hanke on kolmivuotinen (2008-2010) ja sen tavoitteena on edistää kestävää kehitystä vahvistamalla nuorten koulutusta, työllistymismahdollisuuksia ja kulttuuri-identiteettiä. Tähän pyritään lisäämällä nuorten kulttuuri- ja ympäristötietoutta sekä johtajuus- ja yrittäjyystaitoja. Hankkeen kohderyhmänä on 3 000 nuorta 120 maaseutuyhteisössä San Martinin alueella Perun Amazonissa. Välillisesti hanke vaikuttaa 13 800 ihmiseen ja mukana hankkeessa on myös alkuperäisyhteisöjä. Suomen lasten ja nuorten säätiö toteuttaa hanketta yhdessä paikallisen kumppanijärjestönsä, Centro de Información y Educación para la Prevención del Abuso de Drogas (CEDRO), kanssa. Hanke saa Suomen ulkoasiainministeriön myöntämää hanketukea.
Kolmivuotisen (2009-2011) hankkeen tavoitteena on edistää kestävää kehitystä vahvistamalla nuorten koulutusta, työllistymismahdollisuuksia ja kulttuuri-identiteettiä. Tähän pyritään lisäämällä nuorten kulttuuri- ja ympäristötietoutta sekä johtajuus- ja yrittäjyystaitoja. Hanke laajentaa maantieteellisesti vuonna 2008 käynnistynyttä hanketta Perussa. Hankkeen kohderyhmänä on 2 520 nuorta 32 kyläyhteisössä viidellä eri seudulla Perun sademetsäalueella. Välillisesti hanke vaikuttaa 10 000 ihmiseen ja mukana hankkeessa on myös alkuperäisyhteisöjä. Suomen lasten ja nuorten säätiö toteuttaa hanketta yhdessä paikallisen kumppanijärjestönsä, Centro de Información y Educación para la Prevención del Abuso de Drogas (CEDRO), kanssa. Hanke saa Suomen ulkoasiainministeriön myöntämää hanketukea.
Tarkempi kuvaus hankkeesta englanniksi/ More information of the project in English
Peru: Nuorten ja yhteisöjen terveyden edistäminen sosiaalisen vahvistamisen keinoin/Youth and Community Empowerment for Integral Health Promotion
Kolmivuotisen hankkeen (2010-2012) tavoitteena on tukea ennaltaehkäisevää terveysvalistustyötä nuorten parissa Liman Rímacin ja La Victorian kaupunginosissa. Perun köyhyydenvähentämisohjelmassa nimettyjä terveysongelmia pyritään kitkemään aktivoimalla yhteisöjen jäsenet kuten koulujen opettajat, vanhemmat ja muut toimijat opettamaan, neuvomaan ja jakamaan tietoa mm. huumeista, seksuaali- ja lisääntymisterveydestä, ravinnosta, ja liikenneturvasta. Tiedon ja palvelujen parantamisella pyritään vähentämään nuorten altistumista näille ongelmille. Lisäksi hanke tukee nuorisomajojen työtä, jotka auttavat syrjäytyneitä nuoria kuten katulapsia ja seksuaalisen hyväksikäytön uhreja tarjoamalla heille turvaa, terveyspalveluja ja ammattikoulutusta. Hankkeen kohderyhmänä ovat alueiden 3000 6-17 -vuotiasta koululaista sekä 450 12-18 -vuotiasta haavoittuvassa asemassa olevaa nuorta. Suomen lasten ja nuorten säätiö toteuttaa hanketta yhdessä paikallisen kumppanijärjestönsä, Centro de Información y Educación para la Prevención del Abuso de Drogas (CEDRO), kanssa. Hanke saa Suomen ulkoasiainministeriön myöntämää hanketukea.
Tarkempi kuvaus hankkeesta englanniksi/More information of the project in English
Senegal: Nuorten voimaannuttaminen/Youth Empowerment Project
Tämän kolmivuotisen hankkeen (2010-2012) tavoitteena on parantaa vähäosaisten senegalilaisnuorten työllistymismahdollisuuksia. Hankkeessa nuorille annetaan mm. ICT-, elämäntaito, ja yrittäjyyskoulutusta ja heitä avustetaan työharjoittelupaikkojen saannissa ja omien pienyritysten perustamisessa. Hankkeen kohderyhminä ovat 1 500 työllistymiskoulutettavaa nuorta sekä noin 700 yrittäjyyskoulutuksen saavaa nuorta, jotka koostuvat työttömistä opiskelijoista, vastavalmistuneista sekä koulupudokkaista. Suomen lasten ja nuorten säätiö toteuttaa hanketta yhdessä paikallisen kumppanijärjestönsä Synapse Network Centren kanssa. Hanke saa Suomen ulkoasiainministeriön myöntämää hanketukea.
Tarkempi kuvaus hankeesta englanniksi/More information of the project in English
Hanke on kaksivuotinen (2007-2009) ja sen tavoitteena on vaikuttaa köyhyyteen ja nuorten korkeaan työttömyysasteeseen tarjoamalla huono-osaisille ja syrjäytymisvaarassa oleville työttömille nuorille koulutusta erityisesti tietotekniikka- ja yrittäjyystaidoissa ja tukemalla heidän työllistymistään. Kohderyhmänä on 250 huono-osaista ja työtöntä pienituloisista perheistä lähtöisin olevaa 18-25 -vuotiasta nuorta Caracasin metropolin sekä Anzoáteguin ja Carabobon seuduilta. Suomen lasten ja nuorten säätiö toteuttaa hanketta yhdessä paikallisen kumppanijärjestönsä, Opportunitas - Fundación para la Infancia y la Juventud, kanssa. Hanke saa Suomen ulkoasiainministeriön myöntämää hanketukea.
Hanke on kaksivuotinen (2008-2009) ja sen tavoitteena on vaikuttaa köyhyyteen ja nuorten korkeaan työttömyysasteeseen tarjoamalla huono-osaisille ja syrjäytymisvaarassa oleville työttömille nuorille koulutusta erityisesti tietotekniikka- ja yrittäjyystaidoissa ja tukemalla heidän työllistymistään. Kohderyhmänä on 150 huono-osaista ja työtöntä pienituloisista perheistä lähtöisin olevaa 18-25 -vuotiasta nuorta Caracasin metropolin sekä Anzoáteguin ja Carabobon seuduilta. Suomen lasten ja nuorten säätiö toteuttaa hanketta yhdessä paikallisen kumppanijärjestönsä, Opportunitas - Fundación para la Infancia y la Juventud, kanssa. Hanke saa Suomen ulkoasiainministeriön myöntämää hanketukea.
Tarkempi kuvaus hankkeesta englanniksi/ More information of the project in English